Vanhojen ikkunoiden entisöinti on vahva ekoteko
Me entisöimme vanhat ikkunasi perinteisin menetelmin – kesämökeistä kerrostaloihin, huviloista huoneistoihin.
Vanhojen ikkunoiden entisöinti on talon kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttämisen lisäksi vahva ekoteko. Hiilijalanjälki on minimaalinen uusiin, teollisesti tuotettuihin verrattuna. Entisöinti perinteisin menetelmin ja -ainein on myös muoviton vaihtoehto.
Ikkunaentisöijät ry:n jäsenet ovat ammattitaitoisia ja työstään ylpeitä perinteisen käsityöläisammatin edustajia. Tilaamalla työn Ikkunaentisöinti ry:n jäseniltä saat ammattitaitoista palvelua ja arvokasta konsultointia. Samalla tuet pienyrittäjyyttä ja kotimaan työllisyyttä.
Vanhojen ikkunoiden - siis olemassa olevan materiaalin - hyödyntäminen on järkevää ja taloudellista; entisöinti ei kerrytä jätettä toisin kuin ikkunoiden uusiminen, jolloin vanhoja ikkunoida ei kierrätetä. Useimmissa tapauksissa ne viedään kaatopaikalle ilman puun, lasin ja metallin erottelua.
Uusien ikkunoiden yhteydessä mainitaan huoltovapaus, johon on vaikea uskoa. Totta siinä mielessä, että uusia ikkunoita ei voi huoltaa, vaan niiden elinkaaren lopussa ne joutuvat kaatopaikalle taas uusiin vaihdettaessa. Ikkunaentisöijien jäljiltä ikkunat ovat huollettavissa ja korjattavissa kun sen aika tulee. Entisöityjen ikkunoiden huolto on helppoa, ja kun sen malttaa tehdä säännöllisesti, saa parhaan tuoton entisöinnin kustannuksille.
Alkuperäiset ikkunat kulkevat käsi kädessä vanhan talon toiminnallisuuden kanssa. Näitä ovat muun muassa painovoimainen ilmanvaihto, hengittävyys ja terve sisäilma. Ikkunoiden vaihto uusiin saattaa muuttaa ilmanvaihdon tasapainoa.
Kunnostettava ikkuna ei ole elinkaarensa päässä
Nykyaikainen, teollisesti valmistettu ikkuna on suunniteltu kilpailukykyiseksi ankarille markkinoille. Tämä johtaa helposti prosesseihin, joissa valmistusmenetelmät ovat tehokkaita, mutta eivät takaa pitkään kestävää ja huollettavaa ikkunaa. Nykyinen raaka-aine saadaan pääsääntöisesti kasvatusmetsistä, joissa puun kasvu on ollut nopeaa ja näin puun laatu ei vastaa vanhaa tiheäkasvuista valikoitua sydänpuuta. Vanhan ikkunan valikoitu, tiheä puuaines on hyvälaatuista, joten se kestää ympäristön lämpövaihteluita huokoista puuta paremmin.
Ikkunoiden vaihtoa saatetaan perustella myös käytettävyyden parantumisella. Vanha ikkuna toimii yhtä hyvin kuin uusikin, jos ikkunoiden säännölliseen huoltoon panostetaan.
Käytettävyyttä voidaan parantaa ja ylläpitää säätämällä tai uusimalla epäkunnossa olevat sulkijat, helat ja myrskyhaat. Niitä voidaan myös lisätä tarvittaessa. Ikkunaa ei tarvitse eikä ole järkevää vaihtaa pienten korjattavissa olevien puutteiden vuoksi. Ikkunoiden hyvällä tiivistämisellä on ratkaisevan suuri merkitys vedon tunteeseen ja sitä myötä asumisviihtyvyyteen.
Monesti vedotaan myös energiansäästöön ja asumisviihtyisyyden lisääntymiseen, jos taloon vaihdetaan uudet ikkunat. Energian säästöä voi laskea monin eri tavoin. Uudet ikkunat eivät kuitenkaan tule todennäköisesti tienaamaan kustannustaan elinaikanaan takaisin säästyneinä lämmityskuluina.
Vanhan ikkunan entisöinti on ekoteko
Vanhaa ikkunaa ei tarvitse kierrättää, kun sen kunnostaa. Entisöintityö tehdään kotimaassa.
Mikäli ikkunapuitteessa on niin paljon lahovaurioita, että on järkevää valmistaa uusi puite, voidaan vanhat lasiruudut ja metalliset helat käyttää uudestaan. Puuosien korjauksissa voidaan myös käyttää vanhojen puitteiden hyvälaatuista puuta.
Etsi sinua lähellä oleva ikkunaentisöinnin ammattilainen: www.ikkunaentisoijat.fi/yritykset